Peruskouluun liittyvät asiat ovat todella lähellä sydäntäni monestakin syystä. Jos johonkin kuntatason päätöksenteossa voi vaikuttaa, niin siihen. Koulutus on minulle yksi tärkeä syy olla mukana hakemassa valtuustoon.
Minulla on ollut kunnia seurata peruskoulumaailman kehitystä melko läheltä. Äitini teki koko työuransa työlleen, opetukselle ja lapsille äärimmäisen omistautuneena luokanopettajana, joka ei työtunteja laskenut. Koin, että hänelle oman työn tarkoitus oli hyvin kirkas: opettaa lapsille tietoja, taitoja sekä toimimista yksilönä ja yhdessä lämmöllä ja laadukkaasti. Täyttää reppu eväillä, jotka kantavat elämässä eteenpäin. Liikuttavimmat palautteet hän on mielestäni saanut kutsuina ylioppilasjuhliin heiltä, joiden koulutaivalta hänellä oli kunnia olla aloittamassa ensimmäisen luokan opettajana.
Aika kultaa muistot. Olemme silti monesti puhuneet, että äitini 40 vuotta kestäneen uran aikana koulumaailma ehti muuttua valtavasti – eikä opettajan näkökulmasta kaikilta osin hyvään suuntaan. Ennen oli lupa opettaa. Opettaminen oli keskiössä, sille oli aikaa ja tilaa. Vaikka esim. 90-luvun lamavuosina materiaalit olivat tiukassa ja tehtäviä tarvottiin vihkoihin hienojen harjoituskirjojen sijaan, pääasia eli opetus säilyi.
Maailma muuttuu ja peruskoulun on muututtava sen mukana, jotta oppi ja kasvatus, mitä koulu antaa, on relevanttia. Silti minuakin välillä sivustakatsojana hengästyttää, kun kuuntelen kaikkia niitä odotuksia, joita peruskoululle on ladottu. On mm. ainerajat ylittävää ilmiöoppimista, liikkuvaa koulua ja kasvavia toiminnallisuuden vaatimuksia.
Eikä siinä varmasti mitään, jos muutostarpeet jäisivät opetuksen ja sen sisältöjen ja toteutustapojen kehittymiseen. Niiden kun on pakko kehittyä. Muutosten ja vaatimusten lista kuitenkin jatkuu. Tulevat Wilmat, Helmet, Vasut ja Lasut, nepsypalsut, eriyttämiset, tehostetut ja erityiset tuet, HOJKSit ja muut lyhenteet ja järjestelmät. Koronakevät 2020 toi vielä lähes yhdessä yössä etäkoulun, Teams-tunnit ja nimenhuudot, joissa yhtäältä kuului taustalta Minecraftin peluu ja toisaalta vanhempien ärtynyt huokailu.
Muutos on vääjäämätön ja monissa uudistuksissa on todella paljon hyvää. Perusopetusalan ammattilaista seuranneena, sekä kahden peruskouluikäisen lapsen bonusaikuisena, olen kuitenkin iloinen siitä, että kokoomuksen kuntavaaliohjelmassa opetukseen peräänkuulutetaan aikaan perusasioille. Lisää koulua kouluihin. En voisi olla enempää samaa mieltä.
Itselleni perusasioihin keskittyminen tarkoittaa ensisijaisesti riittävän pieniä ryhmäkokoja, joissa osaavan ammattilaisen on mahdollista teoteuttaa opetustyötä laadukkaasti ja jokaisen lapsen oppimista tukien. 1.-2. luokille se tarkoittaisi ihanteellisesti alle 20 oppilaan luokkia. Jos perusta horjuu, päälle on vaikea rakentaa. Isompien oppilaiden kohdalla enintään 25 oppilaan luokkakoot olisivat paikallaan, mieluummin nekin saisivat olla pienempiä. Äitiäni lainatakseni: “Mitä isompi ryhmä, sen vaikeampi oppia”.
Lisäksi perusasiat tarkoittavat minulle riittävää tuntikehystä perusaineiden opettamiselle ja oppimiselle. Lukutaito uhkaa muuttua katoavaksi kansanperinteeksi, vaikka se on kaiken pohja. Tukea tarvitseville lapsille pitää löytyä rinnalle osaava koulunkäynninohjaajaa matalalla kynnyksellä sekä pienluokkia lapsille, jotka hyötyvät opiskelusta erityistä tukea tarjoavassa ympäristössä.
Rajalliset peruskoulutukseen varatut resurssit on mielestäni kohdennettava ensisijaisesti niin, että ne mahdollistavat lisää koulua kouluihin. Muita hörsöjä ja törsöjä voidaan lisätä sitten, kun perustehtävässä onnistutaan ja sen laadukkaan toteuttamisen jälkeen rahaa jää vielä käytettäväksi.
Peruskoulua koskeva päätöksenteko ei kuitenkaan saa olla innokkaiden luottamustoimijoiden subjektiivisten kokemusten ja näkemysten varaista tai virkamiesten piirtopöydillä synnytettyä visiointia. Siinä pitää kuunnella ennen kaikkea heitä, jotka opetustyötä tekevät ja heitä, jotka ovat peruskoulun palveluista osallisia eli perheitä. Lapsiltakin voi olla ihan korrektia kysyä. Ilmiöoppimisen teemaviikkojen kohokohdat on meidän perheessä kiteytetty tyypillisesti näin: “On jees kun ei tartte ottaa kirjoja ja reppua kouluun.”
Palaan jatkossa koulutusta koskeviin aiheisiin vielä uudelleen. Pohdin niissä kirjoituksissa mm. kouluverkon kehittämistä ja koulutiloja, erityisopetusta, koulupäivän kokonaisuutta lasten näkökulmasta sekä lukutaitoa.