Lapsemme päiväkodissa vietettiin maaliskuussa lukukuukautta. Lukuhaasteella muistutettiin perheitä lukemisen arvosta ja merkityksestä lapsen kehitykselle. Lukemisella kerrotaan olevan vaikutuksia paitsi kielitaitoon, myös mielikuvitukseen, uteliaisuuteen ja jopa empatiakykyyn.
Miksi kuntavaaliehdokasta kiinnostaa lukutaito siinä määrin, että siitä pitää kirjoittaa ehdokasblogiin? Syitä on kaksi:
- Kuntapolitiikassa yksi keskeinen päätöksenteon osa-alue on sivistystoimi, jonka alle kuuluvissa kasvatus- ja koulutuspalveluissa myös lukutaitoon vaikutetaan.
- Lukutaito edesauttaa elämässä selviytymistä merkittävästi. Siksi sen painoarvoa osana opetusta ei ole missään nimessä syytä aliarvioida. Haluaisin olla vaikuttamassa siihen, että peruskoululla riittää tuntikehystä lukutaidon riittävään vaalimiseen.
Heikko lukutaito hankaloittaa elämää. Lukutaitoa tarvitaan jokapäiväisessä arjen asioinnissa, työelämässä, tiedon hankinnassa ja vastaanottamisessa. Vaikka audiovisuaalinen viestintä on teknologian myötä lisääntynyt valtavasti, ja nuoriso tuntuu kuluttavan ison osan aikaansa lukemisen sijaan sisältöjä katsellen ja kuunnellen, ei lukutaito ole silti vähemmän merkityksellinen, oikeastaan päinvastoin.
Epäsuorasti lukutaidon kuihtuminen vaikuttaa ennen kaikkea kykyymme ajatella, kuvitella ja asettua toisen asemaan. Videoiden ja videopelien maailmassa kuvittelua ei arvita, koska maailma on kuvitettu puolestamme. Arkisissa tilanteissa tekstin ymmärtäminen sisältötasolla usein riittää. Mutta jos lakkaa pääsemästä käsiksi teksteihin niin, että ne tavoittavat myös tunnetasolla, menetämme jotakin mittaamattoman arvokasta. Siksi minusta aiheesta on syytä olla huolissaan.
Lukutaito ei ole vain lukemisen taitoa
Törmäsin uutiseen, jossa kerrottiin, että yhä useampi peruskoulun aloittava osaa lukea. Samalla peruskoulun päättävistä nuorista jopa joka kuudennella on vaillinainen lukutaito. Siis mitä? Osaavatko ne meidän nuppuset ja murut nyt lukea vai eivät? Vai mihin se taito katoaa 6 ja 16 ikävuosien välillä?
Alussa lukeminen on kirjainten ja sanojen tunnistamista. Se on taito tunnistaa kirjainten muodostama sana ja lausua se ääneen. Laajemmin ymmärrettynä lukutaito kattaa paljon erilaisia tiedon ymmärtämiseen, arviointiin ja tuottamiseen liittyviä taitoja. Se ei siis tarkoita vain kykyä pystyä posottamaan ääneen eteen asetettua tekstiä. Teksti pitää myös ymmärtää, pitää pystyä toimimaan sen mukaan, tai pohtia kriittisesti sen sanomaa suhteessa tuntemaansa maailmaan.
Ekaluokkalaisista iso osa osaa siis jo ainakin mekaanisen lukutaidon alkeet. Mutta kun yläkoulu päättyy, merkittävällä osalla nuorista ei ole yllä mainittuja taitoja lukea tekstiä sen sanoma ymmärtäen.
Syitä lukutaidon rappeumaan on esitetty paljon. Se, että lukeminen ei motivoi, on minusta absurdein väite siksi, että maailma on täynnä mitä erilaisempaa kirjallisuutta ja luettavaa aina juorulehdistä Aku Ankkoihin ja Finlandia-palkituista teoksista hyytäviin dekkareihin. Mutta absurdia tai ei, motivaation puute on silti yksi keskeinen syy lukutaidon heikentymiselle. Jossakin vaiheessa alakoulun edetessä innostus lukemiseen katoaa. Kilpailevia ärsykkeitä on niin paljon, että lukeminen on niiden rinnalla tylsää ja työlästä.
Somessa silmäillään, ei syvennytä
Digiaika ja verkkosisällöt koulivat meitä syventymisen sijaan silmäilemään. Pikaviestisovellukset ja somealustat lyhyine viestikenttineen ajavat kielen yksinkertaistamiseen. Kehityskulkua ei varmasti voi eikä ole tarvekaan pysäyttää. Olemme verrattain nopeasti siihen sopeutuneet ja jalostuneet tehokkaiksi silmäilijöiksi. Samalla se kuitenkin näkyy luku- ja kirjoitustaidon heikentymisenä.
Voihan olla, että emme tarvitse enää jatkossa syventyvää lukutaitoa? Siirrymme yhä enemmän lyhyempiin viesteihin, uutisiin, äänikirjoihin ja videosisältöihin? Varmasti osin näin, päästäväthän ne meidät helpommalla. Samalla kuitenkin menetämme jotakin todella arvokasta ja tärkeää. Menetämme kykyä ajatella, kuvitella, eläytyä ja asettua toisen asemaan. Ne ovat taitoja, joita ilman maailma on paljon kapeampi ja harmaampi.
Toivoisin kouluihin lisää aikaa lukutaidon monipuoliselle kehittämiselle, lukemaan innostamiselle ja lukutaidon tärkeiden sivutuotteiden – kuten mielikuvituksen ja empatiakyvyn – arvostamiselle.
Lukeminen on parhaimmillaan ihan ilmaista ajanvietettä, joka ei koskaa ole hukkaan heitetty tai huonosti käytettyä aikaa.
P.S.
Minulla on pieni kirja, johon kirjoitan haaveita, joiden haluan muuttuvan tavoitteiksi ja saavutetuiksi asioiksi. Kirjassa lukee, että haluaisin oppia vielä joskus kirjoittamaan lyriikoita eli laulujen sanoituksia. Haluaisin joskus avata radion ja kuulla, kuinka kauniit sävelet ja kirjoittamani sanat liittyvät lumoavaksi kudelmaksi.
Toivon, että alta löytyvä kaunis ote olisi omasta kynästäni. Kyseiset sanat on kirjoittanut Sinikka Svärd. Teksti on minusta upea osoitus siitä, että lukutaito voi johtaa johonkin hyvin kauniiseen ja koskettavaan.
Kun uni haparoivin sormin luomet yhteen sulattaa
Tulet mieleen huolettomin askelin
On jälleen kesäyö ja rannan tuoksu tihkuu kuusamaa
Hymyilet taas niin kuin silloinkin