Kuntavaaliehdokkaille kolahti eilen postilaatikkoon Tampereen yliopiston tutkimus ehdokkuuden motiiveista, koetusta häirinnästä sekä luottamustoimeen käytettävissä olevista voimavaroista. Vastaaminen herätti minut taas miettimään sitä, miksi olen itse ehdolla ja miksi haluan kaupunginvaltuustoon.
Pysähdyin hetkeksi pohtimaan asiaa ja haastoin itseäni myös itsetutkiskeluun. Motiivien kanssa kun helposti äityy listaamaan niitä, joita haluaisin niiden olevan. Todellisuus voi kuitenkin olla toinen.
Haluaisin äänestäjien myös ajattelevan sitä, millaisin motiivein ehdokkaat ovat liikkeellä. Asiaa voi olla vaikea havaita kampanjamateriaaleista tai ehdokkaiden vaaliteemoista. Jos tapaat ehdokkaan, kysy häneltä, miksi hän on ehdolla ja mitä hän henkilökohtaisesti valtuustotyöltä odottaa.
Luvaton paneutuja
Haluan valtuustoon, koska haluan vaikuttaa siihen, miten Hyvinkää kehittyy ja kuntalaisiaan palvelee. Toki oman elinympäristön kehitys kiinnostaa myös yksilöllisestä näkökulmasta, mutta hauan ennen kaikkea olla etujoukoissa tietämässä, mitä suunnitellaan, mitä tapahtuu sekä pyrkiä vaikuttamaan siihen, miten asiat tehdään ja missä prioriteettijärjestyksessä.
En ole luvannut olla erityisesti kenenkään puolella, enkä ajaa mitään tiettyä hanketta tai tietyn ryhmän asiaa. Minulla ei ole näkyvää eikä piiloagendaa, jota lähtisin ajamaan. En ole tekemässä politiikasta uraa, enkä ole puoluepoliittisesti erityisen aatteellinen, vaikka puolueen riveistä olenkin ehdolla. Itselleni merkitsee ja minua motivoi mahdollisuus oppia ja ymmärtää kaupungin toiminnan ja talouden kokonaisuutta ja päästä vaikuttamaan sen tasapainoon ja laatuun.
Henkilökohtaisesti koen vaalilupaukset hankaliksi, koska valtuustossa ollaan kuitenkin vastuussa asioiden kirjosta. Toki itselleni ajankohtaiset asiat – lapset, nuoret, perheiden hyvinvointi ja työllisyys – ovat läheisiä ja omakohtaisuutensa vuoksi tahattomia prioriteetteja. Pyrin kuitenkin siihen, että itselläni olisi kanttia edistää asioita mahdollisimman tasa-arvoisesti eri väestöryhmien näkökulmista. Uskon, että valtuusto itsessään opettaa, millainen asemointi lopulta kannattaa tehdä henkilökohtaisessa työssä, jotta vaikuttamista on mahdollista tehdä tuloksellisesti.
Minulle valtuuston yksi keskeinen tarkoitus on veronmaksajien rahankäytön viisas optimointi. Valtuusto varmistaa, että kaupungin rahat tulolähteestä riippumatta käytetään järkevästi ja niillä saadaan mahdollisimman laadukkaita palveluita nyt ja tulevaisuudessa kestävin kustannuksin. Kun käyttökohteista on runsauden pula ja niukkuutta jaetaan, tehtävä on varmasti vaikea ja osin myös epäkiitollinen.
Olisin ylpeä, jos valtuustokaudellani rakennusinvestoinneista tehtäisiin vain välttämättömät, ja nekin toteutettaisiin kohtuullisuus ja käytännöllisyys edellä. En kaipaa vallan maallisia merkkejä katukuvaan, joiden ohi voisin kulkea ja huokailla, kuinka “tuotakin olin aikanaan tähän kaupunkiin ajamassa”. Kokisin sen sijaan suoriutumisen tyydytystä, jos saisin viestejä, joissa kerrotaan, kuinka heikkokuntoiselle vanhukselle oli löytynyt nopeasti kodikas ja laadukas hoivakotipaikka, kuinka Hyvinkään maine asuinpaikkana nousee erityisesti pääkaupunkiseudulla ennen asuneiden perheiden keskuudessa, tai kuinka oppimistulokset ovat parantuneet ja opettajien työtyytyväisyys sekä pysyvyys ovat kehittyneet myönteisesti koulutyöhön suunnattujen riittävien resurssien myötä.
Suorituskeskeinen huijari
Minua vahvasti lähes kaikilla elämän osa-alueilla ohjaava motiivi on suoriutumisen motiivi. Työelämässä tehdyt erilaiset persoonallisuutta ja motivaatiota kartoittavat testit ovat vahvistaneet asian. Lähes aiheessa kuin aiheessa keskeinen motiivini on suoriutuminen. Jos asia on minulle yhtään tärkeä, menen sieltä, missä aita on korkea ja piikkilangalla vahvistettu sen sijaan, että etsisin kuopan, jonka kautta kaivautua ali. En päästä itseäni helpolla, koska siedän huonosti keskinkertaisia tuloksia. Toisaalta osaan olla muille hyvin armollinen, enkä vaadi samaa sitoutumista tai motivaatiota kanssaihmisiltä.
Henkilökohtaisesta näkökulmasta minua ajaa oppimisen halu, mutta selvästi myös halu todistaa itselleni, että pystyn myös tällaiseen toimeen ja kehittymään siinä hyväksi. Toivon oppivani paljon, saavani elämääni aivan uudenlaista sisältöä itselleni vielä melko tuntemattomalta alueelta. Haluan ymmärtää, miten kuntatason päätöksenteko tapahtuu. Uskon sen olevan hyvin avartava ja antoisa kokemus ja palvelevan myös työuraani jatkossa antamalla perspektiiviä. Toivon toki myös oppivani paljon kuntataloudesta ja julkisesta palvelutuotannosta sekä toimimisesta erilaisten intressiristiriitojen kanssa. Ja mikäli vanhemmuus ei ole vielä venyttänyt hermojani äärimmilleen, uskon poliittiseen päätöksentekoon osallistumisen koulivan myös lehmän hermoja, epämukavuuden sietokykyä sekä rakentavan argumentoinnin taitoja.
Olisin feikki väittäessäni, ettei vallan tunteella tai kokemuksella ole mitään merkitystä itselleni. Olen haastanut asiassa itseäni paljon. Tunnistan ottavani monissa tilanteissa johtajan roolin, joko muodollisesti tai epämuodollisesti. Jo lapsesta minut valittiin joukkueiden kapteeniksi ja sama on jatkunut aikuisiälläkin. Heittäydyn myös joukkueen johtajan rooliin empimättä, nappaan projekteista vetovastuun ja teen usein yli oman vastuualueeni. Olen miettinyt, teenkö niin saadakseni valtaa, hyväksyntää tai huomiota?
Pieniltä osin kyse on ehkä hyväksynnän tarpeesta. Mutta tunnistan, että myös niissä tilanteissa, joissa täytän annetun valtatilan tai -tyhjiön tarkoituksellisesti tai tarkoituksettomasti, itseäni ajaa halu korkealaatuiseen lopputulokseen. Muodostan asioista nopeasti näkemyksiä ja saan ajatuksia siitä, miten asian voisi tehdä entistä paremmin. Sen sijaan, että malttaisin antaa asioiden olla, lupaudun lapion varteen ja käärin hihat. Läheiseni ehkä toivovat, että antaisin välillä asioiden olla ja tyytyisin rivijäsenen tai sivustaseuraajan rooliin. Uskon tämän piirteen silti elämän varrella antaneen rutkasti enemmän kuin ottaneen.
Valtamotiivin mitättömyyttä itselleni perustelen myös sillä, että tunnistan ja tunnustan kärsiväni niin suuren luokan huijarisyndroomasta*, että valta tai johtaminen eivät itsessään tuota minulle nautintoa, oikeastaan päinvastoin. Nautinto syntyy saavutuksista, joita on yhdessä myötävaikutuksellani saavutettu.
Olen hyvin herkkä aistimaan muiden tunteita ja tunnetiloja. Se on rikkaus ja taakka, koska se johtaa siihen, että vallitsevan eripuran, toisten pahan mielen ja pettymysten sietäminen on itselleni aina kova paikka ja laukaisee monesti reaktion pyrkiä hyvittämään tilanne. Tällä osa-alueella odotan itseltäni erityisen paljon kasvua ja kehitystä osana valtuustotyötä.
Sellaisen ihmisen valtuusto minussa siis saa, jos äänestäjät niin suovat. Minua on kuvailtu tarmokkaaksi, ahkeraksi, positiiviseksi ja näkemykselliseksi. En ole penaalin terävin kynä, vaan saavutukseni ovat kaikki kovan työn tulosta. Ajan myötä olen yrittänyt opetella myös antamaan tilaa ja sietämään sitä, että jos asiat eivät mene toivomallani tavalla, voin silti antaa niiden olla. Mutta valtuusto ei ole se paikka, jonne olen menossa antamaan asioiden olla.
*Huijarisyndrooma on psykologinen ilmiö, jonka vaikutuksesta ihminen ei kykene sisäistämään omia saavutuksiaan todisteista huolimatta. Huijarisyndroomasta kärsivä on vakuuttunut olevansa huijari ja että hänen saavutuksensa ovat ainoastaan hyvän onnen tai ajoituksen tulosta, tai että hän on vain harhauttanut muut luulemaan itseään todellista kyvykkäämmäksi.