Eilen sunnuntaina 18.4.2021 oli alkuperäinen kuntavaalien vaalipäivä. Olisi ollut upea keväinen vaalisää. Silti olin hyvin tyytyväinen, että vaaliajankohtaa oli siirretty. Olisi tuntunut edesvastuuttomalta jonottaa uurnille vielä, kun koronatilanne on arvaamaton, vaikkakin onneksi parantumassa. Vaalirauhan sijaan vietinkin aktiivisen kampanjointi-iltapäivän ja kävelin pitkin idyllisen Kruununpuiston katuja ihaillen touhukkaita ihmisiä ja heräileviä puutarhoja. Samalla sujauttelin vaalimainoksiani postilaatikoihin.
Miten tehdä kampanjaa kampanjoimatta?
Halusin raottaa verhoa ehdokkaan elämään kertomalla lyhyesti omasta kampanjastani. Jokainen ehdokas tekee kampanjaansa omalla tavallaan ja yhtä oikeaa tapaa ei varmasti olekaan.
Kun lähdin ehdolle, pohdin sitä, kuinka vaikeaa on tehdä itseään tunnetuksi eleettömästi ja tyrkyttämättä mutta silti tehokkaasti. Muistin erään vanhan tuttavan, joka puhkesi politikoimaan asiasta kuin asiasta ja varasti jokaisen keskustelun kääntämällä sen vaaliagendalleen. Se oli suoraan sanottuna rasittavaa.
Koen vaivaannuttavaksi mainostaa ehdokkuuttani edes tuttavapiirissäni. Luotan melko sinisilmäisesti siihen, että aikaisemmat teot ja yhteistyö puhuvat puolestaan – jos ovat puhuakseen. Arvostan itsekin ihmisiä ennen kaikkea heidän tekojen, en puheiden perusteella. Monesti ihminen, jolla on tarve liikaa tuoda esiin tekemisiään tai saavutuksiaan, herättää epäluuloa. Toisaalta me suomalaiset voisimme kyllä rohkeammin röyhistää välillä rintaamme ja kehua itseämme ja saavutuksiamme, kun siihen on aitoa aihetta.
Poliittinen ehdokkuus ei ole kuin Tupperware- tai vaatekutsuemännyys, jossa edustetaan tuotteita. Nyt myynnissä on oma osaaminen, tietotaito, motivaatio ja persoona päätöksentekijäksi kaupungin luottamustoimeen. Ja halvalla lähtee. Erästä Kummeli Stories -elokuvan legendaarista vitsiä lainatakseni: “Kyllä mää tästä maksoin.”
Koen vahvasti, että poliittinen vakaumus tai vakaumuksettomuus ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita. Ymmärrän hyvin, että hyvistäkään ystävistä kaikki eivät halua leimautua jonkin poliittisen puolueen kannattajiksi tykkäämällä kuvista somessa tai jakamalla juttuja. Arvostan hiljaista hyväksyntää tai yksityisesti tehtyjä kannustuksia yhtä paljon kuin julkisia peukutuksia.
Korona-ajan kampanjaa tehdään verkossa
Korona-ajan rajoitteet ovat siirtäneet kampanjoinnin pitkälti verkkoon. Se on varmasti haastavaa etenkin heille, joille somessa surffailu ei ole luontaista tai tuttua, ja se osin myös mielestäni eriarvoistaa ehdokkaita. Onneksi keinoja on monia muitakin, eikä perinteinen printtimedia, kadunvarsimainonta tai esitteiden jako ole mihinkään kuollut. Tiedän, että monelle ehdokkaalle harmitus on se, ettei äänestäjiä pääse kohtaamaan kasvotusten. Monelle se olisi mieluisin markkinointikanava.
Verkossa olen keskittynyt omaan nettisivuun, Facebook- ja Instagram-kanaviin sekä kattavaan läsnäoloon vaalikoneissa. Toivon – ja itse koen – että blogin sekä vaalikonevastausten kautta pystyy avaamaan ajatuksiaan ja persoonaansa hieman syvemmin kuin esim. Facebook- tai Instagram-päivityksissä. Kaikilla ei ole halua tai aikaa lukea blogitekstejä tai näpertää vaalikoneiden parissa. Niiden arvo piilee onneksi myös siinä, että ne toimivat samalla itselle hyvänä ajattelun syventäjänä ja haastajana. Olen ilmaisultani vahvasti kirjoittaja, ja historiastani löytyy yksi julkaistu kirja nimeltä Terveisiä pomolle (2015, Talentum).
Some-tilien tarkoitus on laajentaa näkyvyyttä sekä tehdä nostoja itselleni tärkeistä teemoista, joista myös kirjoitan laajemmin blogiin. Moni ehdokaskollegani tekee raikasta kampanjaa vahvasti somessa ja uskon ja toivoin heidän tavoittavan siellä omaa kohderyhmäänsä mahdollisimman laajasti.
Digitaalisen sisällön lisäksi rakennan tunnettuutta myös pienten postikorttien kautta, joita olen jakanut postilaatikoihin. Olen pohtinut niiden hyötysuhdetta ja myös ekologisuutta, osa niistä kun varmasti päättyy suoraan keräyslaatikkoon kulkematta kodin kautta. Mutta koin, että halusin myös tulla fyysisesti lähelle, edes vilahtaa silmien edessä hymyilevänä tyttäreni kanssa. Osalle äänestäjistä pelkkä ehdokkaan luoma positiviinen ja uskottava fiilis riittää äänestyspäätökseen.
Tosissaan muttei totisena
Yhtä kaikki, kampanjointi on oma ihmeellinen maailmansa, josta opin joka päivä lisää. Jännittävintä on se, että onnistumisensa näkee vasta vaalipäivänä, kun äänet on laskettu. Voi vain tehdä sen kuuluisan parhaansa ja katsoa, mihin se riittää. Se on paikoitellen raastavaa, sillä työelämässä edistymistään voi monesti seurata erilaisista virstanpylväistä, ja tulos on jollakin tapaa ennakoitava.
Odotan jo innolla ja melko suurella jännityksellä ääntenlaskun hetkeä. Kaltaiselleni ensikertalaiselle lopputulos voi olla mitä tahansa muutamasta äänestä ylöspäin. Koska olen tosissani liikkeellä, tiedän pettymyksen olevan suuri, mikäli valtuustopaikka jää saavuttamatta. Tapanani on ollut tehdä se, mitä teen, tosissani. En lähde yrittämään vaan onnistumaan. Samalla tiedostan, että tällaisen tuntemattomuudesta nousevan junan tuoman läpimeno on hyvin epätodennäköistä. Tiedän onneksi voivani täysin vilpittömästi iloita jokaisesta läpimenneestä kokoomuskollegasta. Koossa on monipuolinen ryhmä hienoja ihmisiä. Toivonkin, että jos en itse sinua sytytä ehdokkaana, löydät joukostamme toisen sinua paremmin puhuttelevan ehdokkaan.
Pohdin eilen mainoksiani jakaessa jälleen kerran, mikä motivoi minua hakemaan kaupunginvaltuustoon? Eilisessä kevätauringossa kirkkain syy tuhisi tyytyväisenä vaunuissaan mukana mainostenjakolenkillä. Välitän tulevaisuudesta. Haluan sen olevan meille kaikille turvallinen, tukeva ja täynnä toivoa. Lapsi on herättänyt minut pohtimaan aivan uudella tavalla sitä, miksi tulevaisuudesta lähelle ja kauemmas pitää olla kiinnostunut, ja miten haluan siihen olla vaikuttamassa.
Minulla on äänestäjille vain yksi toive: parhaiten tuette äänestämällä.