Vapun kunniaksi halusin lausua muutaman sanan työstä, onhan vappu työn juhla. Kannan huolta työpaikkojen ja työn riittävyydestä. Tarvitsemme työtä ja työllisyyttä paitsi ylläpitääksemme yhteiskuntaamme, myös voidaksemme yksilöinä ja perhekuntina elää riittävän autonomista ja itseohjautuvaa elämää. Uskon itse myös työn hyväätekevään voimaan sen ollessa tasapainoinen osa elämää. Aikaansaaminen, onnistuminen, osallisuus, kehittyminen ja taloudellinen autonomia tuovat elämään mielekkyyttä ja hallinnan tunnetta.
Olen itse tehnyt töitä 15-vuotiaasta asti. Ensin kesätyöntekijänä, sittemmin 17-vuotiaasta asti koulun ja opintojen ohessa mitä erilaisemmissa tehtävissä asiakaspalvelusta urheiluliiton sarjavastaavan toimeen. Kauppatieteiden opintojen edetessä työpaikatkin muuttuivat “vakavammiksi”. Vakituisissa työsuhteissa olen ollut elokuusta 2008 lähtien.
Valmistuttuani Helsingin kauppakorkeakoulusta en ole ollut päivääkään vailla töitä. Olen siitä kiitollinen, koska se on mahdollistanut paljon. Tiedän, ettei se ole kaikille itsestäänselvyys, enkä sitä itsekään pidä sellaisena. Matkassa on ollut paljon onnea, olen ollut oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja osin sattuman kautta ajautunut itse osaajaksi, joita Suomessa ei ole jonoksi asti. Ennen kaikkea olen ollut aktiivinen, määrätietoinen, työtä pelkäämätön ja nöyrä.
7 tekoa työn puolesta
Jokaisella työhön kykenevällä pitäisi olla työtä. Työllisyyttä tulisi ja voisi mielestäni edistää monin tavoin. Tekoja työn ja työllisyyden puolesta on lukemattomia. Listasin alle seitsemän itselleni keskeisintä:
- Työelämä tarvitsee hyviä, motivoituneita ja aloille sopivia tekijöitä. Perusopetukseen ja toiselle asteelle kaivataan entistä paremmin kohdistettua oppilaanohjausta. Ammatinvalintaa ja kouluttautumisvalintoja on tuettava entistä laadukkaammin, jotta nuorilla on realistinen käsitys alojen työnteon arjesta, vaadituista opinnoista, kehittymismahdollisuuskista sekä alan tuottamasta tulotasosta.
- Koulutuspolitiikkaa on tehtävä rohkeammin suhteessa työpaikkoihin. Koulutuspolitiikka ei saa olla ensisijaisesti aluepolitiikkaa, vaan sen tulee olla työllisyyspolitiikkaa. Työvoimapulasta kärsiville aloille on järjestettävä enemmän aloituspaikkoja ja vastaavasti aloilla, joilla työllisyysnäkyvät ovat heikot, on rohkeasti koulutuspaikkoja karsittava.
- Yrittämisen alkutaipaletta on tasoitettava. Monen yrittäjän rosoista ja epävarmaa alkua on tuettava niin, että entistä useampi uskaltaa ja pystyy lähtemään yrittäjäksi. Ohjaus- ja neuvontapalveluita, toimitilakorvausten huojennuksia, kannustinrahaa työntekijän palkkaamiseen tai tukea verkostoitumiseen ja markkinointiin on myös kaupungin mahdollista tuottaa erilaisin keinoin. Myös yrittämisen sosiaaliturvaa on kehitettävä kansallisella tasolla.
- Yritysverotusta pitää kehittää kannustavammaksi. Yritysverotuksen nosto ei ole tehokeino, jolla kannustetaan yhtään uutta yrittäjää sytyttämään valoja. Arvonlisäverotusta tulee kriittisesti pystyä tarkkailemaan ja sen muutosten vaikutuksia mm. palvelualojen työllisyyteen tulisi aika-ajoin rohkeasti kokeilla.
- Työn tekemisen pitää kannattaa ja ahkeruudesta pitää palkita. Sosiaalietuusjärjestelmää tulee kehittää niin, että työ tekeminen ja vastaanottaminen ei aja valintatilanteeseen, vaan työn vastaanottaminen on aina kannattava vaihtoehto. En ole barrikadeilla ansiotuloverotuksen kevennyksen puolesta, mutta korotuksia katson syvästi kieroon ja hyväksyn vasta, kun on osoittaa, että missään järjestelmässä ei ole tehostamisen tai muuttamisen varaa, jotta korotuksilta voidaan välttyä.
- Työlainsäädäntö kuuluu kaupungintalon sijaan Arkadianmäen agendalle, mutta kaipaa armotta monilta osin modernisaatiota. Työaikalaki on jäänyt ajan rattaan jalkoihin kellottamaan paikallaoloa konttorilla. Myös palkkaaminen ja irtisanominen on kankeaa.
Itseäni huolettaa eniten se, että vaikka työelämä levittyy ja venyy uusiin muotteihin, ihmisen psyykelle epävarmuus on edelleen hyvin kuormittavaa. Vaikka kehitymme sitä sietämään eri tavoin, se tuskin ihan hetkessä on evoluution myötä muuttumassa voimaannuttavaksi tekijäksi stressitekijän sijaan. Siksi työlainsäädännön olisi mielestäni kehityttävä suuntaan, jossa vakituiset työsuhteet ovat yrityksille kannattavia, mutta niihin liittyy myös riittävä ketteryys ja jousto esim. taloudellisissa kriisitilanteissa tai virherekrytointien kohdalla. Työaikalainsäädännön soisi turvaavan yksilön oikeutta riittävään vapaa-aikaan, lepoon ja työn ulkopuoliseen elämään. - Osa-aikatyön tekemisen kulttuuri on nostettava kansalliselle työllisyysagendalle. Muutoksen tukeminen kaupunginvaltuustosta käsin lienee utopiaa, mutta esim. kaupunki voi itse esimerkillään omien työntekijöidensä kohdalla pohtia, miten kehittää osa-aikatyön osuutta ja sen tekemisen mahdollisuuksia. Osa-aikatyön lisääntyminen olisi monilla tavoin työllisyyttä lisäävä teko. Samalla se parantaisi mm. perheiden hyvinvointia ja elämän tasapainoa. Monissa maissa kulttuuri osa-aikatyön osalta on pidemmällä kuin meillä Suomessa.
Vakavien aiheiden ääreltä pirskahtelevaa työn juhlaa! Pidetään huolta, että meillä on työtä ja tekijöitä jatkossakin.